Toiminta

YLEISTÄ TOIMINNASTA

 

Vakiintunutta toimintaamme ovat

  • perhekahvila syksystä kevääseen
  • lastenteatteri tai konsertti keväisin
  • puistotreffit keskustan perhepuistossa kesäisin
  • lastenlaulutilaisuus kesäkuun alussa
  • syksyn metsäretki esikoululaisille
  • Arjen Enkeli-tunnustuksen jakaminen
  • Enkelikirkko yhteistyössä Säkylä-Köyliön seurakunnan ja MLL Köyliön kanssa
  • jouluinen toiminnallinen tapahtuma joulukuussa

***

Jaamme neuvolan kautta kaikille kaksivuotiaille lapsille kirjalahjan.

Olemme lahjoittaneet neuvolaan lainattavaksi rintapumpun, turvakaukaloita sekä kantoliinan ja -repun.

***

Osallistumme pyydettäessä paikallisiin tapahtumiin järjestämällä lapsille suunnattua toimintaa.


 

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Säkylän yhdistys on palkinnut vuosittain

ARJEN ENKELIN

 

Arjen enkeli –tunnustus annetaan henkilölle/yhteisölle/yritykselle, joka on viimeisen vuoden aikana tai jo pidemmän aikaa tehnyt jonkun/joitain arjen hyviä tekoja säkyläläisten lasten, nuorten tai lapsiperheiden hyväksi.

 

Vuonna 2015 tunnustuksen saivat Pia Levander ja Juhani Kauppi

Vuonna 2016 tunnustuksen saivat Raija Ääri ja Anja Reunanen

Vuonna 2017 tunnustuksen sai Erkki Länsisyrjä

Vuonna 2018 tunnustuksen saivat Hilkka ja Kimmo Koivisto

Vuonna 2019 tunnustuksen sai Mirja Hänninen

Vuonna 2020 tunnustuksen saivat Ismo Nieminen ja Tiina Peltomaa

Vuonna 2021 tunnustuksen sai Birgit Vuori-Metsämäki

Vuonna 2022 tunnustuksen sai Jukka-Pekka Puumalainen

Vuonna 2023 tunnustuksen sai Markku Matintalo

Arjen Enkeli vuonna 2023
Arjen Enkeli vuonna 2022
Arjen Enkeli vuonna 2021
Arjen Enkelit vuonna 2020
Arjen Enkeli vuonna 2019
Arjen Enkelit vuonna 2018
Arjen Enkeli 2017
Arjen Enkelit vuonna 2016
Arjen Enkelit vuonna 2015